Miksi juuri ratsastus?

Kysyn usein itseltäni, miksi harrastan juuri ratsastusta. Ajattelin nyt purkaa ajatuksiani harrastuksestani tänne blogin puolelle.

 Olen jo hyvin pienenä tyttönä pitänyt hevosista. Olisikohan syynä tähän ehkäpä ponien ja hevosten söpöys? En ole itsekkään aivan varma, mutta luulisin että siihen pienen tyttöön joka silloin haaveili ratsastavansa iski silmänsä ensimmäisenä ulkonäköön.
 No, kun sitten pääsin selkään olin aivan hirvittävän onnellinen. En tiedä syytä siihenkään iloisuuteen, sillä ponihan vain käveli.

Joku hevosissa kuitenkin vetää puoleensa. Isot ja mahtavat, pienet ja pippuriset. Kaikki ovat jollain tavalla aivan upeita. Se vetovoima, joka silloin nuorena minut selkään houkutteli, on säilynyt ties kuinka kauan.

 Niinkuin on varmaan tullut selväksi, olen käynyt tunneilla vasta muutaman vuoden. Olen kuitenkin oppinut vuosien aikana paljon hevosista, ja opin yhtä tänäkin päivänä. Niistä eläimistä ei voi koskaan oppia liikaa!

Varsinkin mummoni, on ollut peloissaan harrastuksen vuoksi. Onhan se totta että ratsastus ei ole sieltä turvallisimmasta päästä, mutta oli harrastus mikä tahansa, aina niitä loukkaantumisia voi tapahtua.
 Vaikka satulasta joskus sattuu putoamaan, yleensä ratsastajat nousevat takaisin, ellei sitten satu pahemmin. Tehtävää/ratsastusta myös usein jatketaan rohkeasti, josta voi päätellä että ratsastaja luottaa ratsuunsa.

Kuvat Google kuvahausta

Ja ainahan ei kaikessa voi onnistua, vai mitä? Niin, sitä minäkin. Joten ei ratsastusta oikeastaan tarvitse pitää yhtään sen vaarallisempana kuin muitakaan lajeja. Onhan se totta, että hevonenkin voi kaatua päälle, mutta kyllähän ihmisetkin kaatuvat. Hevosten kohdalla kokoluokka on vain hitusen suurempi.
 Enkä tässä yritä yhtään vääristellä, etteikö hevosten kanssa pitäisi varoa. Hevonen osaa kyllä potkia ja purra.

 Epäonnistumisten lomassa, paljon suuremman osan vievät onnistumiset ja iloiset hetket. Se tunne, kun osaat ja voit hypätä esteitä ja laukata hevosen selässä, ja tämä kulkee nätisti ja kuuntelee ohjeita. Talvisin tämän ison ja lämpimän kaverin kaulaan on ihana tarttua ja luottamuksen tunne- sitä ei voita mikään.

Hevonen voi oikeasti olla ihmiselle todella läheinen ystävä. Se kuuntelee, lohduttaa ja saa sinut iloiseksi, uskokaa vain.

Ratsastus on kaikinpuolin mukava ja kehittävä harrastus. Pienet epäonnistumiset lisäävät jännitystä muuten tavalliseen ratsastuskertaan.

No huh, enpä olisi uskonut että näin pitkän postauksen kirjoitan! Postaus saattaa muistuttaa hieman blogin ensimmäistä, mutta älkää antako sen häiritä! Nyt vaan kommentoitte lisää postausideoita!:)